The End

Kesäkuu kulunut ohi yhtä nopeasti kuin kaikki muutkin kuut tänä keväänä ja tentitkin on jo ohi. Itselläni oli siis vain kaksi tenttiä anatomian kurssilta, muista kursseista oli vain kirjalliset "final assignments", jotka palautin jo kesäkuun alussa. Itselleni siis koeviikko ei ollut kovin stressaava, verratuna kavereihin, joilla oli neljä loppukoetta. Anatomian lopputentit olivat Suomen vastaaviin verrattuna melko haastavat, vaikka kurssi olikin tarkoitettu lähinnä "pre-med" opiskelijoille, eikä siis jo lääkiksessä oleville. Hassua ajatella, että täällä undergraduate opiskelijoilta vaaditaan enemmän kuin meillä kotona Suomessa lääkiksessä. Tentit olivat paljon enemmän soveltavia, eikä niissä keskitytty pelkästään rakenteiden nimeämiseen. Mielenkiinnolla odottelen kokeiden tuloksia, täytyy valmistautua siihen että arvosanat eivät yhtä hyviä tule olemaan kuin Suomessa. Heti ensimmäisenä päivänä täällä vaihtareille kyllä kerrottiinkin, että parhaimmat arvosanat (H1, First Class Honours) on vaikea saavuttaa Melbournen yliopistossa. Arvosteluasteikko on mielestäni kummallinen täällä, enkä jaksanut edes paneutua siihen ennen tulosten tuloa. Se on jaetty kuuteen kategoriaan; H1 eli First Class Honours on parhain arvosana, johon vaaditan 80% pisteistä. Ei sinänsä niin tiukka siis, mm. jenkit sanoivat, että heillä 80% vastaa B:tä. Kuitenkin tuohon 80-100%:iin on vaikea sijoittua. Alempi arvosana on H2A (Second Class Honours Division A), johon vaaditaan 75-79%, seurava H2B (Second Class Honours Division B, 70-74%), sitten H3 (Third Class Honours, 65-69%). Alle 65 prosentista saa P eli Pass merkinnän, johon vaaditaan puolet pisteistä. En ole varma, miten nämä arvosanat Suomen päässä muunnetaan, mutta kaiken järjen mukaan kun asteikkoja on yhtä monta kuin meillä yliopistossa (hylätty + ykkösestä vitoseen) P vastaa ykköstä ja siitä ylöspäin H3 kakkosta jne. 

Omat kokeeni olivat kampuksen ulkopuolella oman asuntoni lähettyvillä Royal Exhibition Builduingissa, joka tuntui todella hulppealta paikalta pitää kokeet. Olo oli kuin olisi menossa uudestaan pääsykokeisiin, kun satoja ihmisiä tunki rakennukseen sisään valvojien ohjatessa megafoonin kera.

Loppukokeiden miljöötä.

Lopulta koitti paljon pelätty päivä hyvästellä Melbourne ja uudet ystävät. Lähtö tuli todella nopeasti, eikä siihen osannut oikein valmistautua. Olin itse ydinporukastani ensimmäisiä lähtijöitä, mikä teki lähdöstä vielä vaikeampaa. Järjestin vielä viimeisen illallisen ja hengailuillan vaihtareiden kantabaarissa kavereilleni. On upeaa, kuinka vaihto yhdistää niin lyhessä ajassa niin monta ihmistä. Paljon suunniteltiin yhdessä re-unioneita jokaiselle mantereelle, missä vaihtareita asuu, interreiliä ja roadtrippejä. Lähtöä helpottaa ajatus siitä, että aivan varmasti osan uusista kavereista tulee näkemään uudestaan, jos oikeasti haluaa.

Vaikka Australiassa olisi ollut vielä vaikka kuinka ja paljon näkemistä, päätin lähteä viimeiselle reissulle ennen Suomeen palaamista Balille toisen suomivaihtarin kanssa, jonka kanssa saisi matkata sitten yhdessä Helsinkiin saakka. East Coast, mm. Surfers Paradise, Byron Bay ym. jäi näkemättä, mutta totesin, että nämä paikat on parempi nähdä kesällä, kun on oikeasti tosi lämmin. Ilma kävi Melbournessa lopussa todella viileäksi, ja alkoi muistuttamaan enemmän ja enemmän Suomea. Mitään ongelmaa ei olisi ollut, jos olisi sieltä Suomesta tuonut mukanaan edes kunnon takin syksylle... Vaikea vieläkin uskoa, kuinka kylmä Australiassa voi oikeasti tulla! 

Melbourne talvimyrskyssä.

Aurinkoinen talvipäivä.

 Sään puolesta Melbournea ei ollut vaikea jättää, ja lähtö tuntui helpommalta, sillä oli uusi reissu ja Balin lämpö, mitä odottaa. Paljon vaikeampaa olisi ollut lentää suoraan takaisin Suomeen. Paluuta helpotti myös se, että teki sen jonkun toisen kanssa, joka on kokenut samat asiat lukuvuoden aikana ja tietää, mistä puhuu. Muutto yli neljän miljoonan asukkaan kaupungista takaisin Helsinkiin tuo varmasti käänteisen kulttuurishokin- Luulen, että totuttautuminen takaisin Suomi-elämään tulee kestämään pidempään, kuin tottuminen Melbournen suurkaupunkiin, mikä ei tuottanut lainkaan ongelmaa. Menevää ja tekemistä täynnä olevaa arkea Melbournessa tulee ikävä.

Throwback kesäisempiin aikoihin. See ya later Melbourne!

                                                                 Jäähyväisten aikaa

Viimeiset toukokuun viikot olivat täynnä jäähyväisiä - vikat luennot, tutoriaalit bileet ja yhteiset reissut. Yliopiston vaihtarikerho MUSEX järjesti oman jäähyväisgaalansa vaihtareille ja me vaihtarit keskenämme järjestimme myös oman jäähyväisviikonloppumme Apollo Bayn surffirannalla hostellissa. Koskaan aikaisemmin ei ole lukukauden loppuminen tuntunut yhtä surulliselta; itseäni ei vallannut ollenkaan normaali "jes, nyt se on takana ja loma alkaa"-fiilis - koko lukukausi on tuntunt lomalta.

Apollo Bay

Kylmästä säästä huolimatta surffaamaan oli päästävä vielä viimeistä kertaa.

Aikoinaan, kun mietin vaihtoon hakua, en osannut päättää hakisinko puoleksi vuodeksi vai koko vuodeksi. Australiaan haettaessa tätä ei tarvinnut edes miettiä, kun mahdollisuutena oli hakea vain yhdeksi lukukaudeksi. Jossain vaiheessa vaihtoa puoli vuotta tuntui sopivalta ajalta, mutta näin kaiken ollessa lähellä loppua, jos mahdollisuus tarjoutuisi jäisin tänne toiseksikin lukuvuodeksi. Ekat puoli vuotta kului niin paljon kaikkia turistitouhuja tehdessä, niin että toisen puolivuotisen olisi tarvinnut Melbournen elämään sulautumiseen ja normaalin arjen hankkimiseen. Lisäksi 5 kk on mennyt ohi ihan älyttömän nopeasti. On vaikea uskoa, että niin monta vuotta unelmana ollut asia on kohta tullut päätökseensä. 

Kaikki ei kuitenkaan ohi vielä ollut ja ole. Edessä on vielä kesäkuun koeviikot ja niitä edeltävä swot vac. Itsestäni tämä järjestely on kiva; vaikka koulunkäynti päättyi niin porukka ei silti vielä lähde koteihinsa vaan aikaa voi vielä viettää yhdessä kokeisiin lukiessa ja viimeisiä must do-juttuja tehdessä eikä kukaan ole sidottu luentoihin tai tutoriaaleihin. 

Swot vacillä lähdimme pienelle visiitille Cairnsiin Queenslandin lämpöön. Vaikka itse olin jo mm. koralliriutan nähnyt halusin tehdä vielä viimeisen retken kavereideni kanssa ja päästä uudestaan tuonne ihanaan tropiikkiin. Tarkoitus oli olla matkassa sunnuntaiaamusta torstai-aamuun. Su-aamuna lentokentällä lentomme peruttiin ensin kolmen tunnin odottelun jälkeen ja korvaava lento lähti vasta viideltä iltapäivällä. Jetstar-lentoyhtiö, jonka lennoilla olen ollut viimeisen kahden kuukauden aikana nyt 10 kertaa, on edullisin maansisäisiä lentoja operoiva yhtiö, mutta edullisuudesta saakin maksaa sitten muilla tavoin. Todella moni lento on ollut myöhässä omalla kohdallani. Tällä kertaa meillä kävi kuitenkin lykky eikä itseäni menolennon peruuntuminen haitannut ollenkaan. Saimme muuttaa paluulentoamme ilman lisäkustannuksia perjaintai-iltapäivään, saaden 1,5 päivää ekstraa ja nämä päivät osoittautuivatkin säältään kaikista parhaimmiksi! Tämän lennon hinta olisi ollut monikertainen torstai-aamun paluulentoon verrattuna. 

Itse Cairnsista en niin paljoa tykännyt. Kaupungissa ei ole edes rantaa, mikä selvisi meille vasta paikanpäällä. (Reissun etukäteen suunnittelu olisi kannattanut, missasimme myös alueella olevat upeat vesiputoukset) Rannan korvaa tekolaguuni, joka oli ihan kiva, mutta omaan makuuni liian keinotekoinen ja turistirysä.  Laguunilla auringossa lekottelu-päivien lisäksi teimme snorklausretken Great Barrier Reefille (Compas Tours, edullisin vaihtoehto, vaikka siltikin hintava; 100 dollaria). Matkanjärjestäjät todellakin tiesivät, mihin snorklaajat viedä; korallit ja kalat olivat paljon monipuolisempia ja hienompia, kuin mitä itse näimme omatoimimatkallamme Whitsundaysilla. Siksi olinkin tyytyväinen, että maksoin tästä snorkalusreissuista, vaikka riutalla olinkin jo päässyt uiskentelemaan. Kuvia en valitettavasti täältä saanut.

Esplanade Lagoon Cairnsissa

Port Douglas, n. 60 km Cairnsista pohjoiseen on Cairnsia paljon parempi matkakohde. Siellä on upea Four Mile beach-ranta ja kaupunki itsessään on paljon nätimpi ja suloisempi. Cairns on enemmän bile-kaupunki kun taas Port Douglas rauhallisempi. Vuokrasimme auton Cairnsista kahdeksi päiväksi East Coast car rentalsilta (edullisin vuokrafirma) ja ajoimme aamulla Port Douglasiin. Siellä vietimme kaksi yötä United Backpackers hostellissa, joka on muuten siistein ja parhain hostelli, jossa olen koskaan ollut. Port Douglasissa ollessamnne kävimme Daintree-sademetsässä, joka on yksi lempipaikoistani koko Australiassa. Yleisesti Queensland on paikka, jota Australiaan matkaaville suosittelisin. Sademetsä ja koralliriutta ovat ykkösiä omalla Aussi-listallani.

Port Douglas ja Four Mile Beach

Daintree rainforest

"Swimming hole" Daintreen sademetsässä

                                            The outback

Viimeinkin pääsin reissaamaan paikkaan, josta varmaankin eniten haaveilin koko vaihdon aikana. Uluru (aboriginaalien kielellä) eli Ayers Rock (englanniksi) sijaistee keskellä Australiaa Pohjoisesterritoriossa Red Centreksi kutsutulla alueella. Tuo keskellä autiomaata sijaitseva Eiffelin torniakin korkeampi (348 m) Australian tunnetuin maamerkki on ollut unelmieni matkakohteena yläasteella tehdystä Australia-esitelmästä asti. Montaa vaihtaria ei välttämättä Uluru kiehtonut ollenkaan, osa ei ollut edes koskaan kuullut siitä! Itseäni kiehtoi kovasti päästä näkemään todellista Australiaa "outbackiin", takamaalle, ja lähempään kosketukseen maan alkuperäiskansan kanssa.

Ulurun näki jo lentokoneesta.

Red Centeriin voi lentää kahdelle eri lentokentälle, joko Alice Springsiin, joka on Pohjoisterritorion pääkaupunki ja n. 450 km päässä Ulurusta, tai sitten ihan Ulurun lähellä olevalle Ayers Rock-lentokentälle. Itse lensimme Ayers Rockiin Jetstarin yllättävän edullisilla lennoilla, vuokrasimme auton ja lähdimme 20 km päässä olevaan Uluru-Kata Tjutan kansallispuistoon. Kata Tjuta eli The Olgas on suuri kivimuodostuma Ulurun lähellä, josta en itse tiennyt ennen opaskirjoihin tutustumista mitään. Itseasissa koin Kata Tjutan olevan oikestaan upeampi näky kuin Uluru, miksi ihmetyttääkin ettei kukaan oikein siitä ikinä puhu. Ainut yöpymismahdollisuus on alueelle rakennutte Yulara-resortti, josta majoituksen voi valita leirintäalueen ja hulppeiden hotellien välillä. Itse en oikein pitänyt siitä, että keskelle luontoa oli rakennettu moderneja hotelleja, mutta onneksi leirintäalue oli vähän sivummassa niin pääsi nauttimaan öisestä tähtitaivaasta rauhassa. Yöllä tuli hyvin kylmä, 4 astetta alimmillaan ja yöunet jäi teltassa hytistessä vähän vähemmälle. Päivällä taas lämpötila nousi 20-25 asteeseen, joten vaihtelu oli suurta. Kesällä olisi lämpimämpää, mutta Red Centeriin ei suositella tuolloin matkustamista liian korkeiden lämpötilojen takia. Matkustuskausi on huhtikuusta lokakuuhun.

Uluru on tunnettu vaihtuvista väreistään valaistuksen mukaan. Auringonlasku.

Ulurun ympärillä kulkee 9,5 km mittainen "Base walk".

Uluru auringonnousussa. Taustalla Kata-Tjuta.

Uluru ympäristöineen on alueen aboriginaalien, Anangu-nimisen heimon asuinaluetta ja siten pyhitetty paikka heille. Heidän perimätietona sukupolvelta toiselle siirtyvien luomistarinoiden eli "dreamtime"-tarinoiden mukaan Anangu-ihmisten esi-isien henget muokkasivat maastoa siellä kulkiessaan ja niin Uluru ja Kata Tjuta (The Olgas) muodostuivat. Oli kiinnostavaa lukea alueella olevassa Visitor Centerissä Aboriginaalien tarinoita ja uskomuksia, miten jokainen ura ja kolo Ulurussa oli muodostunut. Monessa paikassa "Base walkin" aikana on kylttejä, joissa kielletään valokuvaaminen paikan pyhyyden takia. Anangu-heimo pyytää turisteja olemaan kiipeämättä myös Ulurulle, sillä kivi on heille pyhitetty paikka ja vain tietyt heimon jäsenet voivat sinne kiivetä hengellisiä rituaaleja varten. Tästä huolimatta monet turistit kuitenkin kapuavat huipulle, sillä valtio ei tätä kuitenkaan ole kieltänyt. Itsekin tähän joukkoon olisin kuulunut, ja odotin Ulurulle kiipeämistä innolla, mutta valitettavasti kiipeily oli suljettu päivinä jolloin Uluru-Kata Tjutan kansallispuistossa olimme. Syynä kylttien mukaan olivat liian kovat tuulet, mutta leirintäalueella työntekijä kertoi tärkeän henkilön aboriginaalien heimosta juuri kuolleen ja kunnioituksesta heitä kohtaan kiipeily oli suljettu. Eipähän ainakaan tullut loukattua Anangu-ihmisiä, mutta sen verran jäi kyllä hampaan koloon kaivelemaan tuo, että täytyy joskus hamaassa tulevaisuudessa tehdä uusi reissu Ulurulle.

Pettymyksen tuottanut kyltti. Taustalla huipulle johtava köysirata, jonka kiipeily ylös ja takaisin kestäisi n. 2 tuntia.

Uluru-Kata Tjutalta lähdimme aikaisin aamulla ajamaan kohti Kings Canyonia, joka oli reissun upeimipa anteja, vaikka tästäkään paikasta en ennen Australiaan tuloa tiennyt mitään. Siellä leirintäalueella yövyttyämme jatkoimme kohti Alice Springsiä pysähtyen monissa nähtyyksissä matkan varrella MacDonnel Rangesin läpi ajaessa. Mm. Ormiston Gorge oli upea paikka, jossa pysähdyimme uimaan. 

Näkymät Kings Canyonilta ensimmäisten viiden minuutin kapuamisen jälkeen.



Alice Springs oli suloinen pikkukaupunki, jossa katukuvaa hallitsi Aboriginaalit. Paljon emme siellä aikaa viettäneet; saavuimme iltapäivällä ja seuraavana aamuna täytyi lähteä ajamaan jo takaisin Ulurua kohti 460 km päähän. Tosin itse kaupungissa ei niin paljoa edes näkemistä olisi. Muutamissa museoissa ja rakennuksissa voi vierailla, mutta itseäni outbackissä kiinnosti enemmän luonnon parissa oleminen.

Alice Springs ja kaupunkia reunustavat MacDonnel Ranges Anzac Hilliltä kuvattuna.

Paluumatkalla Ulurulle poikkesimme pikaisella kameliratsastuksella. Kotoperäinen eläin kamelihan ei Australialle ole, mutta ne olivat tärkeitä Australiaa kartoittaessa kolonisaatiovaiheessa.

Ajomatkan jälkeen kiirehdimme vielä iltapäivällä ennen auringonlaskua Kata-Tjutaan, jossa teimme "Valley of the Winds" patikoinnin läpi useiden syvien rotkojen.

Kata Tjuta

Syksyn getaway Whitsundaysilla

Minulle tarjoutui mahdollisuus lähteä purjehtimaan suomalaispoppoon kanssa Whitsundays-nimisille saarille Queenslandissa toukokuun alussa viideksi päiväksi. Pari suomalaista yritti saada kasaan porukkaa veneen vuokraa jakamaan, enkä voinut jättää tilaisuutta käyttämättä; eipä kovin moni pääse purjehtimaan Whitsundaysin kaltaiseen paratiisiin, jonne pääsystä olin koko aussi-aikani ajan unelmoinut. Lisäksi Queenslandin ikuinen tropiikki-ilmasto houkutteli suuresti Melbournen sään tullessa yhä kylmemmäksi ja kylmemmäksi. Reissun takia skippasin parin kurssin tutoriaalit, mutta tämä oli ok, sillä ainakin kaikilla omilla kursseillani voi olla muutamasta pois ilman seuraamuksia, eikä itselläni ollut vielä yhtään poissaoloja lukukautta ollessa jäljellä enää vajaa kuukausi. 

Melbournen lentökenttää auringonnousussa

Niinpä lähdimme  Melbournesta lentäen Hamilton Islandille seitsemän suomalaisen kanssa, joista tunsin, tai pikemminkin tiesin entuudestaan vain kaksi. Olin tehnyt tietoisen valinnan, etten halua viettää vaihtoaikaani suomalaisten ympäröimänä vaan uusia kansainvälisiä kaverisuhteita luoden, mutta olipa vaan kiva pitkästä aikaa olla hetki vain saman maan kansalaisten, suomenkielen ja samanlaisen mentaliteetin ympäröimänä. Lisäksi oli todella kiva tutustua paremmin suomalaisiin vaihtareihin, fiilistellä yhdessä vaihtoa ja kaikkea kokemaamme, suunnitella yhdessä kotiin paluuta ynnä muuta.

Enivaikutelma Hamilton Islandista

Beyond the Blue II - kotimme seuraavat 5 päivää

Whitsundays on oikea paratiisi, yksi kauneimmista paikoista, joita olen koskaan nähnyt.  Saaristo koostuu 74 saaresta, joista suurin osa on asumattomia.  Vain muutama saari tarjoaa majoitusmahdollisuuksia. Alue on täynnä ökyturisteja isoine jahteineen ja saarilla olevat resortit ravintoloineen eivät ihan meidän opiskelijoiden budjetteihin sopineet. Naurettavan suurilta  satamamaksuilta vältyimme ankkuroimalla veneen öiksi luonnonsatamiin. Oli upeaa viettää reissu luonnon helmassa, ilman minkäänlaisia häiriötekijöitä, ei edes puhelinta. Auringonlaskut ja öinen tähtitaivas, hiljaisuus ja vain laineiden liplatus olivat reissun upeinta antia.

Auringonlasku värjäsi horisontin upeaan oranssiin väriin

Itselläni ei ole minkäänlaista kokemusta purjehtimisesta, tämä oli ensimmäinen kertani ylipäänsä purjeveneessä. Siksi olinkin niin innoissani matkaan lähdössä once-in-a-lifetime-kokemuksen perässä. Säät olivat auringonoton kannalta täydelliset, mutta emme päässeet kovin paljoa saati kunnolla purjehtimaan koska tuuli oli sen verran heikko lähes joka päivä. No, eipä ainakaan tullut meripahoinvointia!

Suurimman osan ajasta vietimme vain loikoillen veneen kannella matkaa tehdessämme. Yksi matkan must-see paikosita oli Whiteheaven beach, jonka sanotaan olevan  yksi maailman parhaimmista rannoista - eikä turhaan. Yhdeksän kilometrin pituudelta valkeaa hiekkaa ja kirkasta turkoosia vettä oli upea näky. 

Whiteheaven Beach

Australian luonto on hyvin karua verrattuna esimerkiksi Uuteen-Seelantiin ja välillä meistä tuntui kuin olisi ollut Suomessa Saimaalla, miinus veden väri ja +30 asteen lämpö. Kalliot sekä mäntyjen ja kuusien tapaiset puut hallitsivat maisemaa. Veneen vierellä silloin tällöin uivat delffiinit, suuret kalat ja kilpikonnat puolestaan saivat aina tajuamaan, että nyt ei todellakaan missään Suomessa olla. 

Vene ankkuroitiin öiksi suojaisiin poukamiin,
joista lähdimme tutkiskelemaan ympäröiviä rantoja.

Whitsundays on Great Barrier Reefin alueella, jota pidetäänkin maailman parhaimpana koralliriuttana. Pääsimme nyt omatoimisesti snorkailemaan siellä useammasa paikassa. Vedenalainen elämä oli tähän mennessä upeinta mitä itse olen nähnyt. Itseäni kiinnostaisi päästä uudestaan snorkailemaan koralliriutalle enemmän pohjoisessa, Cairns-nimisessä kaupungissa joka sijaitsee Whitsundaysilta n. 600 km pohjoiseen. Se on suosittu lomakohde ja snorklauspaikka, jossa moni vaihtarikaveri vieraili pääsiäislomalla. Haluaisin nähdä onko riutta vielä upeampi pohjoisessa Queenslandissa, mutta voi olla, että Whitsundays-reissun takia en enää Queenslandiin lennä vaihtoni aikana. Jääpä jotain nähtävää seuraavalle kerralle, kun Ausseihin takuuvarmasti vielä uudemman kerran matkaan.

Australiassa on jännää matkustaa, kun ilmasto ja luonto muuttuu niin paljon vain muutaman tunnin lentomatkan välillä. Whitsundaysilta Melbourneen palaaminen flipflopeissa ja sortseissa oli hieman mieltä latistavaa; Melbournen sää tällä hetkellä on kuin Suomessa, yhtä lämmintä, siis kylmää; talven tulon todella tuntee. Päivän lämpötila on parhaimmillaan n. +15 astetta ja yöllä tulee todella viileä. Pahinta on asuntojen kylmyys, täällä lämpöeristykset ovat olemattomat ja yöt voikin nukkua villasukat jalassa ja silti on kylmä. Itse kuvittelin, että ei täällä niin kylmä voi tulla ja jätin pakatessa kaikki enemmän lämpimät vaatteet kotiin... Onpa tullut siis shoppailtua pakon edestä. Pieneksi pulmaksi tulee muodustumaan, kuinka monesta lisäkilosta matkatavaroissa joutuu maksamaan kotiin palatessa. 

Tällä hetkellä vaihtareilla, kuten itsellänikin on kovat pohdinnat ja suunnitelmat käynnissä, mitä tehdä kokeiden jälkeen. Saimme tietää kesäkuun koe-aikataulumme huhtikuun lopulla; itselläni anatomian kokeet osuvat kesäkuun 9. ja 18. päivään, toinen on kirjallinen tentti ja toinen labratentti. Muista kursseista on kirjalliset esseet, joiden palautuspäivämäärät ovat toukokuun lopussa ja kesäkuun alussa. Varaa olisi siis ajallisesti matkailuunkin koeviikkojen aikana. Lisäksi ennen koeperiodin alkua on kesäkuun ensimmäiselle viikolla niin kutsuttu opetuksesta vapaa swot wac (jolle on keksitty mm. seuraava selitys; Study Week Or Take VACation...), jolloin useat vaihto-oppilaat ovat matkaamassa jonnekin päin Ausseja tai jopa Uuteen-Seelantiinkin. Itselläni suunnitelmat ovat vielä avoinna, voi olla että käytän viikon vain sen alkuperäiseen tarkoitukseen eli opiskeluun sillä ensimmäinen kokeeni on heti swot vacin jälkeen. Anatomian tenttien välillä olisi reilu viikko aikaa matkustella, mutta niin paljon lukukauden aikana matkustelleena voisin käyttää viimeiset aikani Melbournessa oleskeluun. 

New Zealand

Midterm break Uudessa-Seelannissa oli upea ja ainutlaatuinen reissu! 10 päivää matkailuautossa luonnonhelmassa yöpyen mahtavissa maisemissa on kokemus, jota Uudesta-Seelannista täytyy lähteä hakemaankin. Saaresta ei mielestäni saa koettua kaikkea, jos vain yöpyisi hotelleissa kaupungeissa. Uusi Seelanti koostuu kahdesta saaresta, eteläisestä ja pohjoisesta. Me päätimme kavereidemme kanssa reissata vain eteläsaarella ajanpuutteen vuoksi, ja koska tämä saari oli kuulemamme mukaan kivempi ja kauniimpi. Pohjoisessa tosin olisi ollut kaikki Taru sormusten herrasta-kuvauspaikat yms, mitkä meitä tyttöjä ei nyt niin paljoa houkuttanut. Osa vaihtareista matkasi kuitenkin molemmilla saarilla, mutta aika tiukoin aikatauluin. Meilläkin aika loppui kesken kaiken näkemiseen ja bucket listalleni jäi vielä monia paikkoja, joissa haluan vielä myöhemmin elämäni aikana käydä. Jälkikäteen ajatelleen Uuteen Seelantiin olisi kannattanut mennä vaikka lukukauden jälkeen, kun olisi ollut enemmän aikaa. Siellä saisi helposti kulutettua kuukauden eri paikkoja kierrellessä. Toisena vinkkinä voisin sanoa, että lennot oikeasti kannattaa varata hyvissä ajoin etukäteen, maksoimme ihan turhaan ylimääräistä viivyttelymme takia ja jotkut lensivät saarelle melkein puolet edullisemmin.

Valmiina seikkailuun!

Maa on hyvin kallis, mutta säästimme yöpyen ilmaisilla camping-alueilla matkailuautossamme. Minne tahansa ei saa pysäköidä yötä varten, vain merkityt camping paikat on sallittuja, sakkoja voi saada yli 200 dollarin arvosta, jos sääntöjä rikkoo. Ensimmäisenä yönä pilkkopimeässä yöpymispaikkaa etsiessämme päädyimme kauniin järven rannalle, mutta pois lähtiessämme seruaavana aamuna huomasimme kyltin tien vieressä, joka kielsi leiriytimisen... sekä leirinuotion.

Notski ja vaahtokarkkeja Wanakassa.
 Bensa oli Australiaa paljon kalliimpaa, mikä tuli meille täytenä yllätyksenä ja siihen upposikin useita satoja, varsinkin kun automme osoittautui oikeaksi polttoainesyöpöksi. Huhtikuussa Uudessa-Seelannissa on jo kylmempää, mutta ensimmäisellä puoliskolla ajastamme siellä oli kiva sää, lämmintä ja aurinkoista. Iltaisin tosin tuli kylmä eikä paljon vietetty aikaa auton ulkopuolella, ainakaan ilman nuotiota. 
Tein elämäni ensimmäiset vaellusretkeni Uudessa-Seelannissa, eikä aloitettukaan ihan helpoimmaista päästä. Yhtenä päivänä teimme n. 5 tunnin retken Roys Peak nimisen vuoren huipulle Wanakassa. Näköala sieltä oli kyllä hien ja kantapään rakkojen arvoinen.  Tämän jälkeen teimme kahden päivän mittaisen, yhteensä 36 km pituisen, Copland trackin Fox Glacierilla saaren länsiosassa. Yövyimme keskellä ei mitään majassa, jonka lähettyvillä oli - patikointimme kohteena olleet -kuumat altaat. Melkein kuuden tunnin matkan jälkeen rinkka selässä oli ihana pulahtaa kuumaan veteen upeissa maisemissa. 

Roys Peak ja voittajafiilis

Roys Peak

Copland trackin alkumetrit

Copland trackin loppupäässä

Hot springs auringonnousussa.

Muita once-in-a-lifetime kokemuksia oli Skydive Abel Tasmanissa sekä delffiininen kanssa uinti Kaikourasa. Laskuvarjohyppy oli itselleni vähän pettymys, tarkoitus oli tehdä se Franz Josef Glacierilla lumen peittämien vuorenhuippujen ja jäätiköiden kera, mutta harmiksemme aamuna, jolloin meidän piti hyppy tehdä, satoi, jolloin homma peruuntui. Emme voineet jäädä odottamaan sään selkenemistä saati toista päivää, sillä matkasuunnitelman seuraava kohde eli Abel Tasman odotti jo. Sieltä löysimme uuden Skydive-mestan, mutta maisemat siellä eivät olleet mitenkään henkeäsalpaavat ja lisäksi oli hyvin pilvistä, joten vapaapudotuksen aikana näki vain pilviä. Dolphin Encounter Kaikourassa oli kuitenkin ihan huippua! Meidät kuljetettiin keskelle merta kirjaimellisesti uimaan villien delffiininen sekaan. Sukeltelimme kymmenien delffiinen ympärillä ihan kosketusetäisyydellä!